Aika

23.9
Tasan vuosi.
Jouduin keräämään itseni
monta kertaa
ennen kouluun lähtöä.
Pelotti.
Olisin halunnut vain jäädä kotiin.
Kukaan muu ei tiedä mitään.
Istun yksin.
Pidättelen ulos pyrkivää ahdistusta.
Puristan kylkiäni.
Suljen pelon ja möröt
ison rautaisen oven taa.
Silti ne jostain aina pääsevät karkaamaan.
Ne tekevät minut fyysisestikin
sairaaksi.
Pää on liian täynnä kaikkea.
Koko ajan vain odotan.
Jotain.
Ihan mitä vain;
uutisia,
yllätyksiä,
puhetta,
puhelua,
mutta kukaan
ei puhu koko päivästä mitään.
Niin monta vietiin pois.
Monia tuttuja ja läheisiä.
Nyt olen niin kaukana,
etten voi mennä heitä muistelemaan.
En voinut
viedä kynttilää,
en ruusua.
Voin vain
kunnioittaa heidän muistoaan
ajatuksissani.
Ikuisesti mielessä.

Loppu

One day

you'll get sick of Saying

that everything’s alright

And by then

I’m sure i'll be Pretending

just like I am tonight.

Häiritsijät

Vieraita.
Niin ahdistavia.
Ei sillä, etten haluaisi jonkun käyvän.
Se vain ärsyttää,
kun he tulivat juuri täksi viikonlopuksi.
Sillä tänään,
minun piti saada paljon aikaiseksi.
Nyt se ei onnistu.
Vieraat häiritsevät.
Tuputtavat ruokaa.
Mennessään kaupaan he utelevat,
mitä minä tarvitsisin.
-
En mitään.
-
He eivät usko,
vaikka
mielestäni pärjään tällä ruokatilanteella.
Takanani
jääkaappi huutaa tyhjyyttään,
pari leivänkannikkaa kuivettuu mikron päällä,
pari pasta-ateriaa odottaa avaamattomina
kaapissa, jonka nurkat ammottavat tyhjinä.

Minullahan on jo tarpeeksi kaikkea.

Lääke

Äiti huomautti,
että buranalla voisi saada helposti hengen itseltään,
jos ottaa liikaa.
Nyt vähän epäröin,
pelkään,
kummastelen.
Mitä teen tuolla tiedolla?
Toisaalta epäilen
onko tuo 'tieto' edes
totta.